Lego Indiana Jones: The Original Adventures - Leppoisaa seikkailtavaa

Statuspäivityksenä

Helpohko toimintaseikkailu, jossa tutut tarinat yhdistyvät hauskalla tavalla tuttujen lelujen mahdollistamaan pähkähulluun huumoriin.

Viihdekäyttäjälle

Maailman toiseksi ahnein arkeologi ja haudanryöstäjä on jälleen täällä. Tosin tällä kertaa meininki on kuin eläkeukon keinutuolistaan lattialla leikkiville lapsenlapsenlapsille kertomia tarinoita. Kaikki on koettu jo aikaisemmin ja lisäksi tarinat täytyy kertoa lapsille sopivalla tavalla. Kuulostaa vaaralliselta yhdistelmältä.

Lego Indiana Jones: The Original Adventures kertoo kolmen ensimmäisen Indy-leffan tarinat. Elokuvien pelilliset vastineet on kukin jaettu kuuteen kompaktiin lukuun. Pelaaminen koostuu Lego-kolikoiden keräämisestä, vihollisten kanssa tappelusta ja kevyiden etenemispulmien ratkomisesta. Pelaajalla on aina mukanaan kaksi tai useampia hahmoja, joiden kontrollia hän voi vaihtaa vapaasti. Hahmot, jotka eivät ole pelaajan ohjauksessa seuraavat pelaajan hahmoa, joten jokaista ei tarvitse erikseen juoksuttaa kentistä läpi. Pelissä on koko ajan rento meininki, eikä edes laiska kriitikko jäänyt jumiin kertaakaan. Huumoria riittää eikä pulmien ratkaiseminen vaadi yliluonnollisia taitoja tai mensalaisen älykkyyttä.

Ollakseen Lego-brändätty peli, Indyssä on yllättävän paljon väkivaltaa. Veri ei tietenkään lennä, mutta ukot hajoilevat palasiksi ja saattaapa vastaan tulla irtopää tai ruumis ilman päätä. Vihollisia tapetaan nyrkillä, lapiolla, jakoavaimella ja erilaisilla aseilla. Homma on kyllä hauskaa - naurahdin jopa pari kertaa kun erehdyksessä kumautin toisen hahmon lapiolla palasiksi makean kumahduksen saattelemana, mutta itse en kyllä antaisi tätä pelattavaksi vaikutusalttiille lapsille.

Peliä vaivaa jonkin verran ohjaamisen hankaluus. Hahmot tarttuvat turhan hanakasti muutamiin automaattitoimintoihin, kuten seinän vieressä hiippailuun ja työnnettäviin ja vedettäviin kahvoihin. Myös kenttäsuunnittelussa ja kameran toiminnassa on ongelmia, koska yleisin kuolinsyy ja turhautumisen aiheuttaja on juokseminen alas sillalta tai hyppy ohi kohteesta - syvyyssuuntainen liike ei vain millään meinaa toimia tarkasti.

Yhdessä asiassa Lego Indy on erittäin ansioitunut. Kun tarinat on pelannut ilman suurempia keräilypaineita läpi, on mittarissa vasta noin 50% koko pelistä. Lähes kaikissa kentissä on aarteita, joiden luokse ei ole edes mahdollista päästä tarinamoodin hahmoilla. Niinpä koko pelin kaikki kentät tulee pelattua läpi useampaan otteeseen. Tällainen lähestymistapa on mielestäni loistava, koska suurin osa ostetuista peleistä on liian pitkiä ja jää pelaajilta kesken. Nyt pelaaja voi tyytyväisenä nauttia tarinoista kohtalaisen vikkelästi ja jos intoa vielä riittää, palata myöhemmin hiomaan täydellistä pelisuoritustaan.

Lego Indiana Jones sopii kaikille toimintaseikkailun nälkäisille pelaajille, jotka pystyvät säätämään päänsä Legotaajuudelle. Pienet vaivat ohjauksen kanssa kompensoidaan laajalla pelillä ja onnistumisen riemulla - joka tosin saattaa joillekin corepelaajille ilmentyä turhauttavana helppoutena ja haasteen puutteena. Me muut voimme hyvillä mielin hypätä Indyn mukana suuriin seikkailuihin.

Friikeille ja maanikoille

Pelasin Indyä Wiillä, jonka toimintaseikkailupelien kirkkain tähti, Super Mario Galaxy käy edelleen toisinaan pyörähtämässä konsolissani muutaman tähden verran. Koska molemmat pelit ovat kolmannen persoonan toimintaseikkailuita, niissä on paljon samaa. Asioita kerätään, loppuvastuksia tapetaan ja keskimäärin keskitytään suorittamiseen. Tarinan jälkeen on vielä puoli peliä suorittamatta. Molempia tuntuu vaivaavan ohjauksen ja kameran aiheuttama liikkeen suunnan hallinnan ja arvioinnin vaikeus.

Olisi kuitenkin väärin verrata Indyä ja Galaxya suoraan toisiinsa. Missä Super Mario Galaxy onnistuu yllättämään koko ajan uusilla nokkelilla ideoilla ja kentillä, luottaa Indy tuttuihin tarinoihin, hahmoihin ja miljöisiin. Pelimekaniikka on Super Mariossa huomattavasti vauhdikkaampaa ja liikkuvampaa Indyn keskittyessä paikkojen tutkimiseen ja pulmien ratkomiseen. Super Mariossa voi myös tulla game over, mitä en Indyssä ole onnistunut saavuttamaan.

Indyä pelatessani aloin jälleen jossain mielessä ymmärtämään niitä 80-luvulle päänsä jättäneitä jääriä, joiden mielestä kaksiulotteiset tasoloikkapelit olivat ainoita oikeita pelejä ja kolmannesta ulottuvuudesta ei ole ollut muuta kuin haittaa. Indyssä kameraa ei pysty kääntämään, joten hyppyjen suunnan ja pituuden arviointi täytyy tehdä ohjaajan valitsemasta kamerakulmasta. On todella turhauttavaa arvata, mihin suuntaan kielekkeeltä pitäisi hypätä osuakseen köyteen, jonka missaamisesta on palkkana grillaus laavakivigrillissä. Muutaman kerran toinen pelihahmoista asettui kameran ja pulman väliin estäen näkyvyyden.

Legojen ja Indiana Jonesin yhdistäminen tuntuu aika eriskummalliselta valinnalta. Indyt ovat mielestäni aika väkivaltaisia, Tuomion temppeli jopa raaka, kun taas Legot yhdistetään ala-asteikäisten puuhasteluihin. Vanhemmat pelaajat saattavat epäröidä Lego-teeman kanssa, mutta jos pitää mielensä avoimena, ei lelumaisuus ainakaan haittaa peliä. Päin vastoin, Legojen modulaarisuus mahdollistaa monia hauskoja kikkoja ja pelimekaniikkoja, joihin fotorealistinen meininki ei pystyisi.