Batman: Arkham Asylum - supersankarin elämää

Batman: Arkham Asylum

Statuspäivityksenä

Jos haluat tietää, miltä oikeasti tuntuu olla supersankari, tämä peli on sinua varten. Viimeistelty ja kaunis toimintaseikkailu on parasta selän takaa kuvattua viihdettä, mitä olen konsanani pelannut.

Viihdekäyttäjille

Batman iski pelimaailmaan kuin Batman: yllättäen ja kovaa. Kovinkaan moni ei osannut odottaa lisenssipeliltä ihmeitä. Mutta ihme tapahtui. Batman: Arkham Asylum on intensiivisin, nätein ja tiukin toimintaseikkailu mitä minä olen pelannut. Monille muille se on paras kyseisenlainen peli vuosiin.

Kuten nimikin kertoo, Arkham Asylum sijoittuu Arkhamin mielisairaalaan, jonne on kuin sattumalta kertynyt laaja joukko Batmanin arkkivihollisia Jokerista Myrkkymurattiin. Jollain ilveellä Jokeri saa Batmanin houkuteltua sisään tuohon korkean turvallisuustason laitokseen, minkä lisäksi hän kätyreineen onnistuu valtaamaan laitoksen itselleen. Eipä siinä lepakkomiehelle jää muuta vaihtoehtoa kuin turpaanvetokisa ja matsin jälkeen kunnon selkäsauna.

Pelin näkökulma on pelihahmon selän takaa hieman sivusta. Lepakkomies osaa liikkua juosten, pudoten ja liitäen. Lisäksi hän osaa lyödä, potkaista, torjua ja väistää, mikäli Jokeripokerien kanssa meinaa tulla nokkapokkaa. Erikoistoimintoina lepakolla on kiipeilyköysi, batrang ja muutamia muita näppäriä vekottimia, joita ilman ei voi tulla supersankariksi. Maastosta löytyy juoneen liittyvien kohteiden ja vihulaisten lisäksi roppakaupalla kaikenlaista muuta kerättävää, joiden haaliminen lisää peliaikaa helposti useilla tunneilla. Lisäksi osasta keräilykamaa aukeaa kiinnostavia tarinoita Batmanin vihollisista ja Arkhamin mielisairaalan historiasta.

Batman: Arkham Asylumissa kaikki on kohdallaan. Grafiikka on hemmetin nättiä. Juoni on viihdyttävä ja uskottava (mikäpä nyt ei Batman-todellisuudessa olisi uskottavaa). Kontrollit ovat tarkat ja täsmälliset. Tärkeimpänä ominaisuutena pelaaja tuntee todella olevansa supersankari, eikä mikään teinipoika kompastelemassa puberteetin venyttämiin koipiinsa. Taistelu on näyttävää ja tehokasta, olematta kuitenkaan ihan liian helppoa. Erilaisten bat-värkkien käyttäminen on sujuvaa ja intuitiivista. Ainoana miinuksena tärkeitä kohteita paljastava bat-näkö on turhankin paljastava. Itse pelasin varmaankin puoli peliä tuon sinihehkuisen helpotuksen loisteessa. Piti sitten myöhemmissä vaiheissa käydä ihastelemassa maisemia niiden oikeassa valossa.

Batman: Arkham Asylum saattaa olla kovimmille pelihirmuille turhan helppo. Itselleni se oli juuri passelin vaikea. Paria kohtaa piti kokeilla muutamaan otteeseen, mutta turhautumaan ei onneksi päässyt. Kestoa oli juuri passelit alle 15 tuntia, kun keräsin 100% kaikesta sälästä. Haastekenttien tahkoamisella peliaikaa saa varmasti jatkettua vaikka kuinka paljon, mutta itse en enää siihen jaksanut ryhtyä. Toimintapelien ystävät lienevät jo tutustuneet tapaukseen. Muidenkin pitäisi, ihan peliyleissivistyksen takia.

Friikeille ja maanikoille

Pelillisesti Arkham Asylum peittoaa Alan Waket ja ainakin ensimmäisen Assassin's Creedin kevyesti vasurilla. Pelissä on koko ajan tiivis tunnelma, minkä lisäksi monipuoliset ja vaihtelevat maisemat ja paikat antavat toisteiselle pelimekaniikalle riittävästi vaihtelevuutta, jotta mättäminen ei ala pahasti kyllästyttää. Toiminta on monipuolista intuitiivista. Alan Wakessa se puolestaan on toistuvaa ja samanlaista Assassin's Creedin kompastellessa junnaavan toiston kanssa ihan liikaa.

Tarinan puolesta Batman on sataprosenttista Batmania. Vaikeahan tätä on laittaa Alan Waken kanssa samalle viivalle, Wake kun on oman universuminsa ensimmäinen teos Batmanin toimiessa jo vakiintuneessa maailmassaan vakiintuneiden vastustajien ja kumppaneiden kanssa. Batmanista tuskin olisi ainesta kirjallisuuspalkintojen nappaajaksi, Alan Wakesta sen voisi helposti uskoa. Assassin's Creedissäkin taitaa olla joku juoni, mutta kuka niitä kaikkia keskusteluja ja lätinöitä jaksaa lukea.

Pelisuunnittelullisesti Batman on hyvä opinkappale riippumatta suunnitteilla olevan pelin genrestä. Tehtävien selkeys, lisäpuuhastelun määrä ja ennen kaikkea kompakti maailma ja venyttämätön tarina ovat asioita, joista kaikkien suunnittelijoiden tulisi ottaa oppia.