The Witcher - fantasiaa aikuisemmille

The Witcher (2007)

Statuspäivityksenä

Pitkä ja laaja rooliseikkailu, joka ei aliarvioi pelaajan henkistä kypsyyttä tarjoamalla maailmanpelastus voimafantasiaa ja pullistelua, vaan uskottavaa elämää järjellisessä mittakaavassa.

Viihdekäyttäjälle

Mikäli olet ikinä pelannut tietokoneroolipelejä, on maailmankaikkeuden tai vähintään koko maailman pelastaminen nynnystä supersankariksi kehittyvällä hahmolla tuttua juttua. The Witcher on melkein mutta ei aivan täysin jotain ihan muuta.

The Witcherin mittakaava on reilun parin kaupungin ja kylän kokoinen. Monimutkaisiin juonikuvioihin sisältyy salaliittoja, vakoojia, huumekauppaa, kauniita vamppeja ja rotusortoa. Pelaajan hahmo on witcher Geralt, taikuuden äpärä, jolla ei ole paikkaa ihmisten keskuudessa. Häntä halveksitaan mutta myös pelätään. Hänen periaatteellinen päämääränsä on pysyä poissa suurista kuvioista ja keskittyä hirviöiden tappamiseen. Kuinka ollakaan Geralt imautuu mukaan seikkailuun, josta ei puutu keskusteluja - eikä taisteluita.

Pelillisesti The Witcher on varsin tyypillinen päähenkilön selän takaa kuvattu kolmiulotteinen seikkailu. Kameran pyörittely ja esineiden klikkailu hoituu hiirellä, hahmon liikuttelu ja aseiden yms valinta näppäimistöltä. BioWaren roolipelejä pelanneille meininki on tuttua. Taistelut ovat toimintapainotteisia, oikein ajoitettuihin hiiren klikkauksiin perustuvia verisiä mättöjä. Geralt paloittelee leikiten useampiakin vastustajia kerralla, mutta vastaan tulee myös haastavia hirviöitä, joiden kanssa joutuu jopa hieman miettimään aseistusta ja suojataikojen käyttöä. Keskustelut käydään valitsemalla listasta haluttu vuorosana ja kuuntelemalla keskustelukumppanin vastaus. Perus roolipelausta siis.

Pelin juoni nostaa The Witcherin kuitenkin keskivertotauhkan yläpuolelle. Reippaasti. Pelin hahmoilla on keskimääräistä "tapa 5 oravaa, sitten tapa 50 oravaa" -henkistä monimutkaisempia ongelmia. Kuvioon liittyy orpolapsia, leivän tuomista vaeltaville, syrjityille haltioille, pankkiryöstön selvittämistä ja monta muuta polveilevaa ja monitahoista tehtävää. Sivujuonia on niin runsaasti, että varsinaisen pääjuonen seuraaminen meinaa välillä unohtua kokonaan. Itse kolusin liki kaikki löytämäni sivujuonet ja peliaikamittariin kolahtikin rapsakkaan työviikon verran tunteja.

Mikä pelistä sitten tekee aikuisemman ja aikuisemman kuin mikä? Pelin hahmot ovat uskottavampia kuin lähes missään muussa pelissä. Pahikset eivät ole vallottamassa koko maailmaa, eivätkä he jää selittämään tekosiaan ja jätä pelaajan hahmoa muiden lopetettavaksi. Mittakaava on uskottavampi kuin suurimmassa osassa muita roolipelejä. Teemat ovat monimuotoisempia ja syvällisempiä kuin keskimäärin. Lisäksi pelissä on tarjolla paljasta pintaa ja veren roisketta. Nämä tosin ovat aiheen käsittelyllisesti pieni notkahdus lapsellisempaan suuntaan, mutta ajatus on hyvä.

Kaiken kaikkiaan The Witcher on roolipeli, jota olen kaivannut jo pitkään. Siinä on syvyyttä ja uskottavuutta riittämiin. Se on kaunis katsella ja miellyttävä pelata. Ennen kaikkea se jäi mieleen, koska sen tarina onnistui herättämään ihan oikeita tunteita - ilosta sääliin ja pettymykseen. Jos olet tarinoiden ystävä ja sinulla sattuu olemaan parikymmentä tuntia ylimääräistä aikaa. Ota käteesi The Witcher.