Shoot 'Em Up - Paukkupanoksia

Shoot 'Em Up (2007)

Statuspäivityksenä

Ruudinkatkuinen toimintaelokuva maustettuna seksikkyydellä, huumorilla ja muutamalla hyvällä näyttelijällä.

Viihdekäyttäjille

Latinankielen sanontasanakirjasta löytyy ilmaisu "in medias res" - suoraan asiaan. En muista yhtään toimintaleffaa, jossa varsinaiseen toimintaan päästäisiin nopeammin ja vähemmillä lätinöillä kuin Shoot 'Em Upissa. Alle minuutissa on jo rutattu auto, alle kahden minuutin tapettu pari tyyppia ja varmaan synnytyskin mahtuu ensimmäiseen viiteen minuuttiin. Eipä ihme, että katsoja on alussa aivan pihalla, mutta jollain villillä tavalla innoissaan.

Valitettavasti meno ei pysy samanlaisena koko puolentoista tunnin kestoa. Toisaalta, suvantokohdissa ehditään myös hieman perustelemaan toimintaa sekä löytämään jostain jokin juonen kaltainen. Vauhti pysyy kuitenkin koko ajan kovana, johtuen jälleen kerran 20 kuvan minuuttivauhdilla tehdystä leikkauksesta ja jatkuvassa liikkeessä olevasta kamerasta. Leffan jälkeen olo on kuin kymppitonnin sprintin jälkeen - hengästynyt mutta tyhjä.

Tyhjä olo johtuu hahmojen ohuudesta. Tässä elokuvassa vauhti ja ammuskelu ovat pääosassa, tarina ja hahmot ovat vain tukemassa sitä. Kaikki kolme pääosan näyttelijää tekevät kyllä mainiot roolityöt - kukin omia avujaan parhaiten hyödyntäen. Tämä ohuus on tarkoituksellista, mikä tavallaan onkin kiinnostava valinta ohjaaja/käsikirjoittajalta.

Toiminta sinänsä on kekseliästä ja näyttävää. Making of -dokumentteja katsellessa yllätyin, kuinka paljon elokuvan efekteistä ja toiminnasta kuvattiin oikeasti muodikkaiden tietokone-efektien sijaan. Jotenkin monet kohtaukset onnistuvat silti näyttämään keinotekoisilta ja huonoilta. Ohjaajan olisi kannattanut kopioida John Woolta muutakin kuin mies-vauva-ase-kombinaatio. Hollywoodin perisynti - silppuleikkaus kun ei vain millään toimi niin hyvin kuin Woon pidemmät otokset ja kauempaa kuvattu luotibaletti. Ehkä amerikkalaiset eivät koskaan opi ampumaan täysmetallivaippoja, vaan paukuttelevat näitä sisällöttömiä paukkupanoksia kulttuurinsa loppuun asti.

Friikeille ja maanikoille

Shoot 'Em Up on erittäin ristiriitainen elokuva. Siitä haluaisi pitää, koska siinä on Clive Owen. Niin ja Monica Bellucci. Yhdessä he ovat kuin syrjäkujien James Bond ja hänen aivan liian kuuma Bond-tyttönsä. Elokuvan nimi antaa lupauksen tietokonepelimäisestä toiminnasta ja räiskinnästä, eikä tämä lupaus aivan tyhjä olekaan. Elokuva sen sijaan on. Niin on myös suurin osa toimintapeleistä.

Käsikirjoittajalla on selvästi ollut tiedossaan elokuvan hahmojen taustatarinat. Parilla jännittävällä käyttäytymisellä maustetut hahmot voisivat olla paljon kiinnostavampia ja mukaansa tempaavampia, mikäli heistä annettaisiin katsojalle vähän enemmän. Nyt ohjaaja/käsikirjoittaja lankeaa sudenkuoppaan, kun hän pistää yhden hahmon kertomaan toisen hahmon taustat. Kuinkas se elokuvan tekemisen ensimmäinen oppi menikään... näytä, älä kerro. Ehkä tällä on pyritty pitämään toiminta leffan keskiössä - missä se hitto vie onkin, mutta samalla ainakin minusta tuntui samalta kuin Sormusten Herran kolmannen osan teatteriversiota katsellessa: immersion kannalta oleellisia palasia on jäänyt leikkaushuoneen lattialle. Sormusten Herra sentään korjasi tilanteen extended editioneissa, mutta Shoot 'Em Upista tuskin tulee tarinallisesti syvennettyä extended editionia.

Tiedä sitten, onko videopelien valtavirtaistuminen syönyt viihteen nauttijoilta aivot päästä. Yhä enemmän tulee vastaan elokuvia, joissa armoton kohellus ja säntäily ovat korvanneet päämäärähakuisen liikkeen. Peleissä tarinaa kuljetetaan usein minuutin, parin pätkissä jotka rytmittävät vartin, puolen tunnin itseään toistavia toimintakohtauksia. Hitchcock muistaakseni sanoi joskus: "elokuva on elämää, josta on leikattu tylsät kohdat pois". Aiemmin tylsillä kohdilla taidettiin tarkoittaa itseään toistavia jaksoja, jotka eivät vieneet tarinaa eteenpäin. Nykyään tuntuu, että elokuvat kasataan leikkaushuoneen lattiata kerätyistä selluloidin palasista. Kunnia Shoot 'Em Upille kuitenkin siitä, että elokuvan alun rytmityksestä voisi aikuisviihdeteollisuus ottaa oppia. In medias res ja jutellaan sitten myöhemmin.